sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Marmorointia Essencen lakoilla...

....Nimittäin kuivamarmorointia..Eli siis nyt jätetään vesi pois marmorointi touhuista ja piirrellään kuviot suoraan kynnelle. Tällä kertaa kaikki lakat sattui olemaan Essencen lakkoja. Ei niin paljon haittaa kun välillä joutuu pyyhkäseen lakat kynsiltä, kun kuvio ei ole mieleinen, kun lakat ei oo kalleimmasta päästä :)

Eli tässä pohja lakkana on Essencen joulukalenterista tullut hyvin vaalea vaaleanpunainen "my wish list", joka toimii myös hyvin vesimarmoroinnissakin. Pohja lakkaa levitetään vähän reilummin kuin normaalisti lakkais ensimmäistä kerrosta ja ennenkö lakka ehtii kuivua, tiputetaan kynnelle muutamia muun värisiä lakka tippoja. Tässä laitoin ensin mustia tippoja riviin ja sitten niiden päälle kullanväristä lakkaa ja  näissä käytin siis Essencen mustaa "turn on the black" ja  kullanväristä"on air!"
Ja sit vaan nopsasti "piirteleen"! Tässäkin työkaluna toimii hyvin Picture polishin marmorointi väline.
Jonka voi siis ostaa ainakin CesarsShopista.


Joo, ihan kivannäköset näistä tuli, pohjaväri olis voinut olla astetta tummempi vaaleanpunainen, mutta toisaalta kuviointi näkyy paremmin näin vaaleassa. Ja aina on parantamisen varaa tossa kuvion tekemisessä..toisaalta nämä lakat eivät kuivuneet liian nopeasti, että ehti kuvion rauhassa muodostaa. Eli siis mitkään nopeasti kuivuvat lakat ei tähän tarkotukseen käy.
Tällästä siis tällä kertaa :)


maanantai 25. tammikuuta 2016

Leimailua pitkästä aikaa..

Leimailu ei varsinaisesti ole mun juttu näissä kynsilakkailuissa, mutta aina sillon tällön tekee mieli testata joko se nyt taas vähän paremmin onnistuis ja varsinkin kun tuolla instan kuva paljoudessa tulee niin paljon kauniita leimauksia vastaan. Noh, päätin sitten minäkin tilata kovasti kehutun leimasimen Clear jelly stamperin Cesarsshopista , kun sitä kaikki kynsilakka ihmiset hehkuttaa.
Ja täytyy kyllä sanoa että ei kyllä turhaa hehkutakkaan!!! Sehän on siis leimasimien Mersu!! Sopii ainakin loistavasti mun kaareville kynsille! Tosin ei tässä nyt mitään mestareita vielä olla, mutta muutaman kuvan sentään kehtaa jo julkasta :)



Joo, ei siis mitenkään täydelliset,( etusormen kynsi ei ihan täysin onnistunut,) mut tykkäsin kyllä :) Toi Essien hopeinen "apres-chic" on aivan mieletön lakka!! Siis tosi kaunis ihan pelkästäänkin kynsillä..(niin ihan niinko pystyis jättää ihan pelkän lakan ilman koristeluja kynsilleen :D ) Tää oli siis tällänen simppeli leimaus. Ja laatta jota käytin oli BCN-008.


Näissä kynsissä alla on liukuväri, en kyllä muista mitä lakkoja siinä käytin..tais olla joku China glazen holo-lakka ja Essien sininen ja sit tää hopeinen lakka. Leimalakkana tais olla kanssa Essie. Ihan ei osunut leima täysin keskelle ja kuvan laatukin taas tollasta illalla otettua, mutta ihan kivalta ne näytti kynsillä. Leimaus laattana oli he-he 003. Mutta siis tän uuden leimasimen kanssa toi leimaus on siis todellakin ihan mukavaa, tosin nyt tekee sit mieli tilata uusia laattoja :D



                                Tässä vielä yksi kuva talvisista liukuväri kynsistä. 
                                            Kevättä kohden onneks mennään!

perjantai 1. tammikuuta 2016

Uuteen vuoteen 2016...

En tiedä mihin taas on aika kadonnut kun en ole kuin yhden kirjoituksen ehtinyt julkaiseen joulukuussa ja nyt jo vuosikin vaihtui :) :) Kynsiä olen kuitenkin lakkailut samaan tahtiin kuin ennenkin, jos en jopa enemmänkin :) siispä  laitanpa tässä sitten kuva kavalkaadin joulukuun aikana tehdyistä kynsistäni :)Ja suurin osa käytetyistä lakoista on Essencen joulukalenterista tulleita lakkoja.

                                                     1. Ekat joulukynnet.
                                                                                                                                                                   
  Valkoinen lakka China glazen "white on white", punainen Essence "rudolph`s favorite" ja vihreä        Essencen "kiss under the mistletoe" ja päällä vielä hieman kultaista glitteriä. Joo tykkäsin kyllä  kovasti kuviosta ja väristä :) Nää on aika jouluset.




   
                                                                  2. Polka dots                                                                                                                                    

      Näissäkin testailtu Essencen joulukalenterin lakkoja. Oon yllättynyt kuinka hyviä noi Essencen lakat on, niissä on kyllä hinta laatusuhde kohillaan!!



                                                                 3. Teipittelyä.                                                                                                                                   

Harmi kun kuvanlaatu on taas mitä on, toi punainen on ihana Lumenen glitteripinkki :) vaikka kuvasta vois muuta ajatella. Ja pohjalla on Essencen "my wish list" ja "see you in my dreams"



4. Marmoroinnit

Nää nyt ei oo kyllä mitenkään jouluset, mut nää on kyllä lempparit <3 <3
Lakkoina Essencen pinkki "lucky", "my wish list" ja "the night of magic"
Ja kerrankin ei tullut ilmakuplia lähes ollenkaan!!




5. Uuden vuoden kynnet.

Ja näillä mentiin sitten loppuvuosi, marmorointia ja holoa :)
Lakkoina Essencen "berry-tale" ja "winter wonderland" ja holo lakkana Nfu Oh.
Näistäkin kyllä tykkäsin ja aika hyvin nää on pysynyt kynsillä, uuden vuoden paljussa lojumisesta huolimatta :D



Sellasia kynsiä siis joulukuussa. Tänä vuonna jatketaan varmasti samoilla linjoilla :)
Hyvää uutta vuotta kaikille :)